Jäsenkirje 5/2023

25.4.2023

Ammattiosaston kevätkokous ja hallitus pidettiin 21.4.2023. 

Sääntömääräisessä kevätkokouksessa meitä oli paikalla City Hotellissa 18 ja kolme jäsentä osallistui etänä. Ilmoittautuneita oli 26 ja esteestä saapua ilmoitti 3 jäsentä.

Tapahtumiin liittyy aina kustannuksia, joista meidän tilaajana täytyy maksaa sen jälkeen, kun olemme ilmoittaneet sitovan määrän osallistujia. Hyväksyttävä syy on tietenkin oma sairaus tai perhepiirissä sattunut äkillinen tapahtuma, joka estää tapahtumiin osallistumisen. Näissä tilanteissa toivomme, että meille ilmoitetaan välittömästi, kun este tulee eteen. Näin säästämme jäsentapahtumiin tarkoitettuja varoja.

Kevätkokouksen päätöksiä

Kevätkokouksessa täydensimme ammattiosaston hallituksen varajäsenmäärää kahdella jäsenellä. Vaalista tuli sopuvaali ja valituiksi yleisvarajäseniksi tulivat Maarit Huhtala ja Tarja Heikka.

Ammattiosaston toimintakertomus, tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto vuodelta 2022 käytiin läpi ja merkittiin tiedoksi. Ammattiosaston tilivelvollisille vuodelta 2022 päätettiin myöntää tili- ja vastuuvapaus. Toimintakertomusta voidaan toimittaa kiinnostuneille sähköisenä, mikäli pyydätte sitä lähettämällä viestiä ammattiosaston sähköpostiin. ao820@tehy.net

Jäsentapahtuma

Toukokuussa 20.-21.5.2023 lähdemme viettämään mukavan lauantain ja sunnuntain, Haaparannalle kylpylään ja kaupoissa kiertäen.

Matka toteutetaan vähintään10 hengelle ja mukaan mahtuu enintään 20 henkeä.

Matka taittuu yhteisellä bussilla ja mukavassa seurassa. Lähdemme matkaan La 20.5 klo 9.00 Rovaniemen linja-autoasemalta ja takaisin Haaparannan Cape East kylpylästä Su 21.5 klo 12.00. Menomatkalla pidämme tauon Räihällä.

Cape Eastissa majoitus on kahden hengen huoneissa ja hintaan kuluu kylpylän käyttö, aamiainen ja kolmen ruokalajin illallinen kohtuullisin ruokajuomin.

Mukaan pääsee 20 nopeinta ilmoittautunutta, joille lähetämme ilmoittautumisen jälkeen paluuviestin omavastuun, joka on 60€. Ilmoittautuminen tulee tehdä ammattiosaston kotisivuilla tapahtumat otsakkeen alla viimeistään 8.5.2023-mennessä. Osoite kotisivuille https://ao820.tehy.fi tai ao:n sähköpostiin ao820@tehy.net

Ilman pätevää (sairaus) syytä, matkansa peruneilta tai tulematta jättäneiltä joudumme perimään omavastuun lisäksi 100 euron korvauksen aiheutuneista kuluista.

SEURAA SÄHKÖPOSTIASI, KOSKA TULEMME LÄHETTÄMÄÄN ASIASTA VIELÄ UUTTA INFORMAATIOTA MYÖHEMMIN HETI VAPUN JÄLKEEN!

Hyvää Vappua ja iloista kevään sekä ylioppilaiden juhlaa toivottaa!

Tehy Rovaniemen kaupunki ao. 820 hallitus